Supermegakuntokuuri - keskivälin tilannekatsaus

Jutan superdieetti on nyt tasan puolessavälissä. Enää 3 viikkoa edessä ja sitten maitorahka hellittää kuristavan kurkkuotteensa. Tai sitten ei.


Sontsin puolivälin ajatukset

Suklaata! Kakkua! Karkkia! Pullaa! Jätskiä! Lettuja! Donitseja!

Jos ennen elämä meni tätä mantraa hokiessa, niin nämä 3 viikkoa ovat tehneet jo aikamoisen muutoksen. Nyt  heikko hetki iskee vain noin pari kertaa viikossa, mikä on oma ennätykseni koko maallisen herkkupyllyvaellukseni aikana. En ole kuitenkaan repsahtanut kertaakaan, vaikka olenkin vähän itkenyt muiden namilautasten äärellä.

Muut....ja minä.

Olen myös ihan vahingossa löytänyt urheilun ilon, joka on johtanut yöllisiin juoksusessioihin pitkin sateisia katuja. Hypin myös nolosti Zumbaa kotona, jonka lisäksi ainakin yritän tehdä 4 kertaa viikossa dieetin karmean kotitreenin. Sen menestys on ollut vähän vaihtelevaa, mutta silti. Voi Jutta minkä teit.

Mieltä ylentävä kipittelynäkymä.

Ruokavalio tuntui aluksi aika älyttömältä, mutta oikeastaan se helpottaa elämää ihan hirveästi. Ei tarvitse miettiä, että mitäs sitä tänään söisi, ja ruokakauppakäynnit hoituvat hetkessä. On myös kiva syödä ruokaa, josta oikeasti tulee hyvä olo (menun muuten löytää aiemmasta postauksesta). Maha ei ole ollut enää yhtään turvotuspallero.

En omista vaakaa enkä jaksa hääriä mittanauhan kanssa, joten en osaa antaa mielenkiintoista faktaa läskienlähdön suhteen. Huomasin kuitenkin jo viikon 2 kohdalla, että tuulitakki ja vanhat kireät paidat eivät enää purista yhtään, eli on tässä jotain tapahtunut. Katsotaan jos vielä joku kaunis päivä mahtuisin niihin kaapissa odotteleviin vanhoihin farkkuihin. Voin kertoa, että vielä tällä hetkellä kyynel vierähtää kun niitä yrittää päälle änkeä.

Mutta vielä on puolet jäljellä, ja ensi viikolla on kuurin virallinen tankkauspäivä. Silloin me herkutellaan. Ja aion syödä pullaa ja suklaata. Ja ihan oikeasti mennä sen jälkeen lenkille.

PS. Arvatkaa onko helppo ähkiä vatsalihaksia kun pitää tuijottaa tätä todella kannustavaa tyyppiä:

Mantsin ajatuksia koettelemuksesta

Doddiih! Se ois nyt sit kolme viikkoa takana ja hienosti on menny. Jei!

Kaikkein vaikeinta oli alussa koittaa syödä ja juoda niin usein ja niin isoja määriä kuin kuurilla olisi tarkoitus. Eli nälkää ei ole todellakaan tarvinnut nähdä. Muutaman kerran on ollut jopa pakko jättää iltapala välistä kun oli vieläkin ähky edellisistä ruoista.

Ei sillä ettei erinäisiä mielitekoja olisi silloin tällöin tullut. Paahtoleipää, tomaattista pastakastiketta, sipsiä, nomm. Eräskin päivä meni suklaasta haaveillessa. Kaivoin jopa kaapista levyn tummaa suklaata esille, taitoin irti yhden palan ja tuijotin sitä aikani. Ai että se olisi maistunut hyvältä!
Käänsin kuitenkin pääni pois, totesin olevan ruoka-aika ja lähdin valmistamaan sapuskaa. Suklaapala jäi yksinäisenä pöydälle, muistin sen vasta seuraavana päivänä ja laitoin pois. Victory!

Kaikenkaikkiaan noiden herkuttelufiilisten kanssa on päästy todella helpolla. Ne ovat olleet hyvin ohimeneviä eikä niitä edes kovin usein tule. Repsahduksilta on vielä toistaiseksi säilytty.

Mitä urheiluun tulee, on ollut ihan mahtava päästä taas liikkumaan enemmän. Erinäisistä vammoista johtuen on moiset ollu tauolla harmittavan pitkään, mutta nyt kun lääkäri on taas antanut luvan liikkua niin olen ottanut kuntoilusta kaiken ilon irti (tai siis silloin kun ei tee kipeää).

Aerobiset ei ole paha rasti, sen ku pistää tuulemaan. Enemmän haastetta on ollut kotitreenin kanssa ja lihasliikkeet on kyllä ihan oikeasti tuntunukin. Juuri kun alkaa jaksamaan tarvittavat toistomäärät, ne lisääntyvät.
Mutta kyllä tulostakin on onneksi tullut, muahhahaa! Muutama paita jotka on aiemmin ollu tiukkoja on nyt jäänyt löysäksi, olo on ollut vähemmän turvonnut ja lihaksia on alkanut erottumaan ihan eri tavalla.
Katsotaan miltä sitten dieetin jälkeen näyttää. Sitä odotellessa!

Nii ja tankkauspäivää! Mmm.